20110215

       Sain pari haastetta, jotka päätän tässä nyt suorittaa.
Milloin aloitit blogisi? Ensimmäisen blogin aloitin seiskalla. Se oli täyttä kuraa. Siitä lähtien olen kuitenkin pitänyt blogia.
Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee? En kirjoita mitään, joten luonnollisesti se ei käsittele mitään muuta kuin itseäni. 
Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin? Se että kaikki kuvani ovat samanlaisia ja minullahan ei haluttua tekstiä ole.
Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen? Taisi olla joku lehti, jossa kerrottiin bloggaamisesta.
Mitä haluaisit muuttaa blogissasi? Kuvien sisältöä. Aika harvoin saan otettua kunnon kuvia, joihin olisin itse tyytyväinen. Pyrin aina siihen että kuvani olisivat monipuolisia ja jotenkin erikoisia, mutta loppujen lopuksi kuvani ovat aina samaa ja tylsää peruskauraa.

Tässä täytyy itsestään kertoa 7 asiaa.

1. Etunimeni ovat Thelma Malna Aliina
2. Käyn yhdeksättä luokkaa toistamiseen
3. Asun aika isossa talossa ja meillä on ihan tajuttomasti roinaa. Nyt on kirppispöytä niin pyrin myymään tosi ison osan omistani.
4. Olen tosi laiska.
5. Raha polttaa mun sormia. En mitenkään pysty säästämään. Jos saan rahaa, suorastaan pyrin siihen että saan sen nopeasti kulutettua.
6. Vietän ihan liikaa aikaa tietokoneella.
7. Äidinkielen numeroni oli viime todistuksessa 6, koska jätin työt tekemättä. Oikeasti olen äidinkielessä aika hyvä.

3 comments:

  1. No hups, en huomannu että sun täytyy ensin hyväksyä mun kommentit joten kirjotin kaks kommenttia ku luulin että se ei tullu :D

    ReplyDelete
  2. ai ookko jääny luokalle:o

    ReplyDelete
  3. Missu, ei mitään :D:)

    Anonyymi, en ole. oon jättäytynyt. olisin siis päässyt mutta tahdoin nostaa numeroita päästäkseni lukioon

    ReplyDelete