20120329

Aussie Blog Awards

Eilen olin Aussie Blog Awardseilla, joista varmaan kaikki ovatkin jo kuulleet. Oli ihan mielettömän kiva olla paikalla! Harmittaa vain kun olen niin ujo, etten oikein osannut mennä juttelemaan kenellekään, mutta onneksi tuli jonkin verran juteltua ihanan, söpön Idan kanssa! Tuitui!

Tuolla ollessani muuten huomasin miten arka musta on tullut kuvaamisen suhteen. Ennen aina pidin kameraa mukana ja kuvasin usein ja paljon kaikkea, mutta eilenkin aika harvoin tohdin ottaa kameraa esille. En ymmarra, olisi ollut niin paljon kuvattavaa, kauniita ihmisiä ja, omnom, ruokaa!

Tässä kuitenkin joitain kuvia:
Peeta, Laura, Nadja ja Maija
Itse olin Awardseissa varmaankin eniten odottanut Reginan keikkaa. Oiii, oli aivan mahtavaa päästä kuuntelemaan tätä keikkaa! Rakastan Reginaa ja Iisa Pykäri on ihana! Olin kyllä aika kikseissä, harmi vain että he soittivat niin vähän aikaa.
Kuvat Tim Kiukas

Illan asuni inspiroi lihava varis, jonka näin pari viikkoa sitten. No ei oikeesti.
Olin kriiseillyt jonkin aikaa että mistähän ihmeestä keksisin jonkun kivan mekon, joka olisi aika hassu ja erikoinen. Tämän äitini vanha mekko sitten onneksi löytyi vaatekomerosta ja oli aika paljon sitä mitä hain.
Reginan keikan jälkeen sitten lähdimme Martin kanssa menemään mäkin kautta kotiin nukkumaan.
Kotiin tuomisiksi oli uusin Trendi-lehti ihanalla kannella ja Aussien tuotteita. Huh, olenkin jo ehtinyt kriiseillä sitä kun vanhat shampoo ja hoitoaine ovat pian loppussa! Tuo pussi muuten tuoksuu niin hyvältä että nuuskin sitä vieläkin.

Tästä tulikin ehkä pisin ja pisimmän ajan vienyt postaus pitkään aikaan!

4 comments:

  1. kivaa kun kirjotat suomeksikin välillä!:)

    ReplyDelete
  2. Komppaan edellistä. Tykkään kun kirjotat välillä suomeksi :)

    ReplyDelete