20141107

DANIEL WELLINGTON & Discount Code

Viime viikolla muhun otettiin yhteyttä Daniel Wellingtonilta ja kysyttiin olisinko kiinnostunut esittelemään blogissani heidän kelloaan. En ole ikinä kokenut tarvitsevani rannekelloa mutta selailtuani vähän Daniel Wellingtonin kelloja aloin kiinnostumaan kovinkin ja kellot alkoivat näyttämään todella viehättäviltä, vielä nyt kun ilmaiseksi oli mahdollisuus saada. 
Valitsin omakseni Classic York Ladyn (tästä oikeaan malliin) ruusukullalla päällystetyllä kellolla. Tuo ranneke on siis krokotiilin nahkaa ja olen aivan lumoutunut tästä. Yleensä oon ajatellut että rannekellot olisivat liian siistejä omaan tyyliini, mutta varsinkin tämä krokotiinin nahkainen sopii mielestäni tyyliini todella hyvin! Lisäksi kello vaikuttaa todella laadukkaalta (mitä nyt tuohon hintaan saakin hyvin vaatia), joten uskon tämän käytännöllisen asusteen kestävän vuosia.

Keksin yhden miinusksen jonka voisin sanoa Daniel Wellingtonilta tilaamisesta, eikä siinäkään ole siis vika itse heidän tuotteissaan:
Vihaan UPSia. Olen nyt kaksi kertaa joutunut asioimaan firman kanssa ja molempina kertoina ollut ihan sietämätöntä. Yleensä ongelmana on se, että kuski on yrittänyt käydä ovella toimittamassa pakettia, mutta koska pääkaupunkiseudulla alaovia pidetään lukossa, eikä talossamme ole summeria, on jäänyt lähetys toimittamatta perille asti. En voi käsittää miksi puhelimeen soittaminen on kuskeille niin hankalaa, mikäli yrittää lähetystä tuoda. Tai jos soittaa niin eikö lähetystä voi tuoda perille.. Tällä kertaa mulle soitti maanantaina kuski että tulisin ulos ottamaan pakettia minuutin kuluttua vastaan. Loppujen lopuksi kuski ei ilmaantunut laisinkaan odoteltuani yli 45 minuuttia. Eikä myöskään enää vastannut puhelimeen. 
Tänään sain viimeinkin tämän paketin sieltä toimistosta haettuna.. Muuten olisi ihan varmana mennyt vähintään ensiviikkoon lähetyksen saaminen. Daniel Wellingtonilta Ruotsista tuo paketti kyllä lähti todella nopeasti eteenpäin, toimituksen viivästymisen vika oli siis täysin UPSin vika.

En osaa sanoa toimitetaanko Daniel Wellingtonilta kaikki paketit UPSin kautta, toivottavasti ei! Helpompaa olisi omasta mielestäni ihan normaalin postin kautta toimittaminen. 


Huh, tuon valitusvirren jälkeen on vielä pakko kehua vähän itse kelloa - aivan ihana ♥ Yleensä suosin koruissa ja muissa asusteissa hopeaa, mutta jotenkin mielestäni tämä kello näyttää kivemmalta kullan sävyssä. 

Mikäli joku on harkinnut Daniel Wellingtonilta tilaamista, se kannattaa tehdä nyt! Sain 15% alennuskoodin jakaa teidän kanssanne:
thelmanblogi

Koodi on voimassa tämän kuun viimeiseen päivään asti! ☺

If you've been thinking about ordering from Daniel Wellington, you should do it now! I got a discount code to share with you, my dear followers:
thelmanblogi
With this code -15%

Code is valid from today and will work every day until November 30th.

https://www.danielwellington.com/

1 comment: