20151015

TOOO MUCHH

Hei taas!

Ajattelin tulla vähän tänne kirjoittelemaan kuulumisiani, sillä en ole tuhansiin vuosiin tänne mitään kertonut.
Oon ollut lihattomalla lokakuulla eikä mulla oo lainkaan ikävä lihansyöntiä. Olin aikaisemmin olettanut etten mitenkään jaksaisi olla syömättä lihaa ja ystävänikin ihmetteli suuresti kuullessaan kokeilustani: "sä oot Thelma pahin tietämäni lihansyöjä" haha! Saattaapi olla vain korvien välissä, mutta musta tuntuu että oon ollut tämän kuukauden tosi paljon pirteämpikin. Oon alkanut käymään salilla omasta halusta ja oikeasti oon tykännyt siellä käymisestä, vaikka yleisesti oon aina vihannut liikuntaa. 

Ostin muutama viikko sitten Evonia-kapseleita ja oon nyt niitä syönyt kolme viikkoa. Harhaa varmaan jälleen, mutta musta tuntuu että mun hiuksenikin ovat nykyään paremmassa kunnossa. Yleensä varsinkin hiusten pesun yhteydessä multa on lähtenyt ihan hulluna (niin hulluna kuin näin ohuesta tukasta voi) hiuksia, mutta nyt parin viikon aikana tukka on tuntunut jo paljon vahvemmalta. Lisäksi mulla on pitkin päätä aika lyhyttä tukkaa, jota ei mitenkään saa ponnarille, joten diagnosoimme ne Anniinan kanssa Evonia-hiuksiksi.

Tänään oli palkkapäivä ja se on piristänyt mun mieltä aika paljon. Olisi aivan kamala hinku tilailla netti tyhjäksi ja mennä muuten vain törsäilemaan, mutta yritän pitää pään kylmänä. Hyvähän se on näin palkkapäivänä sanoa, hehehee. Tässä tajunnan virratessa luettelen asioita joita haluaisin:
- syödä ulkona
- kivat uudet salivaatteet
- vaatteet ja kengät ja korut
- kynsihuolto
- ehkä uusi puhelin. Hajotin nykyiseni näytön kahvitellessani ennen työpäivän alkamista.
- uusi objektiivi 


Mukavan palkkapäivän lisäksi mulla on vapaapäivä töistä. Töistä voisin mainita sen verran, että oon viihtynyt tosi hyvin. Meidän työpaikalla kaikkia kohdellaan yksilöinä ja työnteko on muutenkin kivan rentoa. Mulla on kivoja työkavereita, työ on monipuolista ja on huojentavaa olla jonkin aikaa nyt ilman koulua. 

Jätin kamerani kolmijalan vahingossa Martin autoon, joten kunnon asukuvia ei tule nyt vähään aikaan, joten sanokaa ihmeessä jos teitä kiinnostaa lukea useamminkin jotain tällaista höpöttelyä. En jaksanut yhtään panostaa tähän tekstiin, eikä tässä ole mitään loogista järjestystä, mutta halusin nyt tulla höpöttämään. 
Tässä ainoa "onnistunut" kuva muutaman viikon takaiselta asukuvausreisulta. Naamani oli aivan järkyn näköinen kaikissa, vaikka muistaakseni tuolloin olikin hyvä meikkipäivä. Kuvassa on uusin spugetakkini, jonka löysin Viirin kirppikseltä. Väri on siis tumma viininpunainen ja takissa on pehmoinen turkiskaulus. Kauhean ironista tulla tänne hehkuttamaan lihatonta lokakuuta ja samaan syssyyn esitellä turkiskauluksisita uutta takkia. 

3 comments: